Imar Oshiv, kirjeenvaihtaja

 

Paikalliset ovat kohteliaita, jopa siinä määrin että haastattelut tuppaavat olemaan varsin turhauttavia. Rseikareiden yhteiskunta on tuhansia vuosia vanha, ensikontaktin tapahtuessa parituhatta vuotta sitten – rodulla oli oma pieni imperiuminsa tässä kolkassa avaruutta ennen kontaktia Uuteen Tasavaltaan. Yhteiskuntaa voidaan luonnehtia hyvin teknisesti strukturoiduksi, olin kuullut aikaisemmin että yhteiskuntaa luonnehditaan Kardashevin asteikoilla jopa 2,5 luokkaan, eli Imperiumia korkeammalle. Jokatapauksessa rotu on tehnyt omat lehmänkauppansa, Imperiaaleja ei rasitteeksi näy paikalla ja kysyessäni tästä selitettiin että yläkaupungissa on Imperiumin enklaavi, jossa on ulkopuolisten kauppapaikat ja kasarmeja. Muista Imperiumin tukikohdista ei ollut puhetta, mutta suhteet näyttäisivät muodollisilta Imperiumia kohtaan joten näiden miehitysjoukkoja ei näkynyt paljonkaan. Jokainen Rseikhari tuntee yhteisön lain ja laissa on määrtelty suhteet Imperiumiin jota planeetta ilmeisesti palvelee tapojensa mukaisesti. Jokainen Rseikhari oppii lapsena yhteiskunnan lait, jottei riko niitä vahingossa.

 

Rseikarien pääkaupunki, Rarharl, kuva: toimittaja

Lakihenkisyys tulee eteen monissa asioissa kuten vartiodroiden määrässä, silti oli yllättävää kuulla että Rseikhareilla ei ole johtajia. Yhteiskunnan ylimmät lain valvojat ovat Tuomareita, jotka myös käsittelevät lakiin tehdyt muutokset. Yhteiskuntaa kutsutaan siis Krytokratiaksi, eli lainoppineiden johtamaksi yhteiskunnaksi. Yhteiskunta perustuu myös meriitteihin, vaikka luovuutta ja traditioista poikkeamista ei tuetakaan. Rseikarien megakorporaatiot ovat näkyvillä kaikkialla ja vaikuttavat yhteiskuntaan mutta noudattavat samalla sääntöjä tinkimättä. Ilmeisesti Imperiumi on tyytynyt pitämään aluetta autonomisena osana sitä ja käymään kauppaa näiden kanssa. Paikalliset näyttävät rauhallisilta ja omalla tavallaan hitaita. Minulle kerrottiin kaupungissa juokseminen on kielletty, ellei ole maanantai, kyse hätätilanteesta, urheilusta tai erillisalueesta. Rikollisuutta on ymmärrettävästi vähän, mutta tahallisen lainrikkomisen konsepti tunnetaan, pitävät droonivartijat vahtia. Paikalliset eivät pidä väkivallasta ja droonit on varustettu soonisilla tainnutusaseilla sekä ionitykein. Kuolemantuomio tunnetaan ja sen kuulemma voi saada rikkomalla lakia. 

 

Tuomari Dweed,  kuva: Galaktinen museo

 

Rseikarit ovat arviolta noin 1,2-1.7m mittaisia humanoideja joilla on iso pää ja laihat mutta jäntevät raajat. Kuten totesin edellä kohteliaita ja rauhallisia. Rseikarit ovat myös mielellään sovittelemassa riitoja, näin yhden Wookien ja Gamorreaanin välisen riidan avaruuskentällä ja paikalliset tulivat näiden väliin puhumaan vaikka kiistakumppanien kokoero oli huomattava. Lapsiaan kohtaan Rseikarit ovat suojelevia, yritin puhuttaa yhtä mutta tämän äiti tai hoitaja tuli eteeni ja kehotti lasta olemaan puhumatta ulkopuolisille ennenkuin oppii siihen liittyvät säännöt viidennellä tasolla. Hurmaavaa. Tekniikassa Rseikarit näyttävät olevan edellä ja tuottavan droideja reunan markkinoille. Rseikarien alukset muistuttavat lentäviä kiekkoja, vaikka koko galaksissa yleisiä aluksia näkyisi olevan myös käytössä. Puolustusjärjestelmät ovat (kai) droonihävittäjiin perustuvia eli laivastoa tai asevoimia ei Rseikarien yhteiskunta konventionaalisessa mielessä tunne.

Näkymä Imperiumin enklaavilta, kuva: toimittaja

Imperiumin enklaavi on kauppaan keskittynyt avaruuskenttä ja otin sinne linja-aluksen Ma'ar Shaddamista. Rseik on pienen hyperväylän varrella, ja kerrotaan että paikalliset ovat näitä kulmia lentäneet hyperajollaan jo 10000 vuotta sitten, osoituksena kulttuurin iästä. Imperiumin kauppa-alue muistuttaa hieman suunnittelultaan Coruscantin torneja joista suurimmassa on telakointikentät suurelle määrälle aluksia. Lisäksi alemmat tasot on hakattu kiveen ja alueella sijaitsee tyyliteltyjä vanhoja kivirakennuksia Vanhan Tasavallan ajalta. Erillisalue on kai paikallisille heidän lakinsa kannalta tärkempi asia? Mennessäni Basaarin läpi huomasin myös joukon mustakaapuisia joiden tunnukset kertoivat joukon kuuluvan 'Pimeän puolen kirkkoon'. Seurasin porukkaa heidän hotellilleen ja kyselin aulassa muutaman kysymyksen protokolladroidilta joka ei tietenkään osannut valehdella. Läheisessä kanttiinissa osattiin myös kertoa että kyseinen keisarillinen lahko oli kuulemma tullut perustamaan 'Keisarin temppeliä', koska Palpatine kuulemma palaa joskus rankaisemaan kaikkia. Kiva. Paikalliset olivat osoittaneet sille paikan Tasavallan alueelta ja kertoneet että muualle ei ole asiaa. Mielenkiintoisempi oli tieto siitä että joukko oli nujakoinut toisen mustakaapuisen ryhmittymän kanssa. Yhdellä oli kuulemma ollut jopa harvinainen valomiekka. Yhteydenotto oli päättynyt alkuunsa Rseikarilaisten droidien saapumiseen.

Munkkijoukko kävelemässä avaruuskentälle, kuva: toimittaja

 

Kun kysyin oliko kyse Keisarin kaartista, minulle kerrottiin että näitä punaisiin kaapuihin pukeutuneita kaartilaisia nähtiin noin kuukausi sitten mutta nämä katosivat jonnekin. Olivat nähtävästi etsimässä jotain? Pimeän puolen kirkon munkkiryhmä taas kyseli alusta joka voisi kuljettaa heidät Cotellierin tähtijärjestelmään. Cotellier on kristallien louhimisplaneetta, joka on tämän väylän päätepiste. Duunarit olivat ohjanneet munkit Zeven Sennin luokse, joka on ihmis-vapaakauppias ja tekee usein retkiä Cotellieriin. Etsiydyin myös miehen luokse ja kerroin että minun pitäisi päästä tekemään juttua Cotellieriin. Hän kertoi että hänen YT-1700 'Captain's Hoard' aluksessa on vielä vähän paikkoja jäljellä erään 'epätavallisen' ryhmän varattua kokonaisen rahtitilan itselleen. Jos minulle kelpaisi pienempi komero ja se että alus poimisi lastin mukaan Mar'Shaddamista hän voisi antaa matkan. Sopimus tehtiin ja olen nyt lähdössä alukselle jättäen viestin uutisten kuriirin haettavaksi.

 

//Mainos

http://www.youtube.com/watch?v=a4N2vu2_2fc

//Mainos